YRTTISEINÄ - SEINÄ JOKA KASVAA.

Oreganoa, salviaa ja muita maukkaita yrttejä kasvatetaan yleensä yrttimaalla tai ruukuissa ikkunalaudalla. Julia keksi toisenlaisen ratkaisun. Sinkkilaatikoilla ja mattavärillä hän loihti yksinkertaisesta puulevystä hienon yrttiseinän.

Suuri osa yrteistä on helppohoitoisia, mutta jotta ne viihtyisivät, tulee yrttiseinä sijoittaa lämpimälle, aurinkoiselle paikalle. Tähän seinään Julia valitsi sitruunamelissaa, ruohosipulia, rosmariinia, oreganoa, salviaa ja laventelia.

Seinä, joka kasvaa.

Hyödyllistä, hyvää ja hyvän tuoksuista. Jos puutarha on kovin pieni tai jos haluat vain saada aikaan jotain uutta, voi monikerroksinen yrttiseinä olla käytännöllinen ja kaunis ratkaisu. Kasvit ovat katseenvangitsijoita ja tuovat vehreyttä esimerkiksi seinälle tai säleikköaidalle. Seinältä yrtinlehtien leikkaaminen sujuu vaivatta. Tarvitset vain maalia, sinkkilaatikoita, puisen levyn, kaksipuolista teippiä ja jotain, millä maalata.

1. Pohjusta

Julia puhdisti käsittelemättömän puupinnan kuivalla mikrokuituliinalla. Sen jälkeen hän maalasi levyn valkoisella pohjamaalilla. Raot ja välit hän maalasi siveltimellä, jotta puupinta varmasti peittyisi. Jos rakennat seinälevyn alusta alkaen, tulee laudat peittomaalata kerran ennen kuin kiinnität ne yhtenäiseksi levyksi, jottei valmiissa seinässä näy käsittelemätöntä pintaa maalin kuivuttua.

2. Maalaa

Kun pohjamaalattu pinta on kuiva, maalaa pinnat kahteen kertaan mustalla sokkelimaalilla. Näin saat aikaan mattapinnan, joka muistuttaa hieman liitutaulua.

3. Kokoa

Sinkkilaatikoiden kiinnityksessä Julia käytti tesan Powerbond outdoor-teippiä, joka on vahva, kaksipuolinen teippi ulkokäyttöön. Hän asetti kaksi teipinpätkää laatikon koko pituudelta vaakasuoraan laatikon takaseinään. Tämän jälkeen mitataan laatikoiden paikat, kiinnitetään ne, ja seinä on valmis asetettavaksi paikoilleen.